Jan Strangin kirjoittamia kirjoja ja artikkeleita — tietolähteitä kartta- ja kirjahistoriasta sekä Helsingin menneisyydestä

Ennakkotilaa uutuuskirja
Saaristounelmia Helsingissä –
Vartiosaaren ja Helsingin itäsaariston pienten saarten historia

Saaristounelmia Helsingissä – Vartiosaaren ja Helsingin itäsaariston pienten saarten historia

Strang, Jan. Saaristounelmia Helsingissä – Vartiosaaren ja Helsingin itäsaariston pienten saarten historia.

Helsinki : Antiikki-Kirja, 2016. – Koko 216×304 mm. (A4) : 368 sivua. Noin. 620 kuvaa tai karttaa. Neliväripainatus. Sidottu koviin kansiin. Paino noin 1,7 kg. - ISBN 978-951-98135-2-3

Helsingin itäsaaristosta kehittyi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa lomaparatiisi. Kaupunkilaiset rakensivat suuria ja komeita ja vähän arkisempiakin huviloita. Jo heitä ennen saaristoon olivat asettuneet Virosta muuttaneet kalastajat. Torppiaan he kesäisin vuokrasivat kaupunkilaisille asuen itse kesät aitoissa ja saunamökeissä.

Kirjassa kerrotaan Vartiosaaren ja Itä-Helsingin pienten saarten historia 1800-luvun alusta meidän päiviimme. Vartiosaaresta on pitkä yleiskuvaus ja jokaisesta sen huvilasta oma tarinansa. Helsingin itäsaariston pienistä saarista kerrotaan kunkin vaiheet - saarten asukkaista ja rakennuksista. Mukana uusia kuvia olemassaolevisra rakennuksista ja ainutlaatuisia kuvia jo tuhoutuneista huviloista.

Seuraavien saarten kuvaus sisältyy kirjaan: Haapasaari, Harjakari, Hattusaari, Hernesaari, Hevossaari, Hintholma, Härkäsaari, Iso Iiluoto, Iso Koivusaari, Iso Leikosaari, Iso Villasaari, Itäinen Iiluoto, Kalliosaari, Kanasaari, Karhusaari, Katinpaasi, Keskinen Koivusaari, Killingholma, Kivisaari, Koirasaari, Koivusaari, Kotiluoto, Lehmäsaari, Louesaari, Länsitoukki (Länsi-Tonttu), Läntinen Iiluoto, Malkasaari, Matosaari, Neitsytsaaret, Neitsytsaari, Nuottasaari, Paloluoto, Pieni Koivusaari, Pieni Villasaari, Pikku Leikosaari, Pihlajaluoto, Pitkäluoto, Poikaluodot, Poikasaari, Pyysaari, Rahakirstu, Repossaari, Salmisaari, Santinen, Satamasaaret, Syvännesaari, Tervaluoto, Trissan (Kiekko), Varisluoto, Vartiosaari, Vasikkaluoto, Villaluodot, Voirasia.

Tätä saaristoa Helsingin kaupunki on nyt kaavoittamassa. Vartiosaareen suunnitellaan samantapaista kerrostalolähiötä, jollaista Kansallispankki sinne kaavaili jo 50 vuotta sitten. Tuolloin suunnitelmat olivat pitkällä - asuntoja jo merkittiin. Vaan kaupunki pyörsi aiemmat päätöksensä ja päätti tehdä saaresta virkistysalueen. Pankki joutui myymään maat Helsingin kaupungille. Puistoa tai virkistysaluetta kaupunki ei saarelle kuitenkaan tehnyt.

Kirja perustuu laajoihin arkistotutkimuksiin ja haastatteluihin, joita on 136 eri henkilöltä. Kuvituksena on kirjan tekijän ottamia valokuvia vuosilta 1997–2016, ainutlaatuisia vanhoja kuvia tuhoutuneista huviloista ja saariston huvilakulttuurista sekä 103 karttaa.

Kirjan pdf-esite

Kirjan sisällysluettelo

Kirjan henkilöhakemistö

Kirjan hinta on 65 €, mutta tilaamalla  ennakkoon 8.10.2016 mennessä saat kirjan hintaan 42 € (alennus 35 %). Kirjan suunniteltu painos on 500 kpl. Varmista oma kappaleesi tilaamalla heti. 

Ennakkotilauslomake

Antiikki-Kirjan  karttakauppa 

osoitteessa http://www.strang.fi/antiikki-kartta

Tutustu  sivuihin ja tee ostoksia!
Klikkaa yllä olevaa linkkiä!

 
Venäjän Suomi-kuva –
Venäjä Suomen kartoittajana 1710-1942

Venäjä Suomen kartoittajana 1710–1942

Strang, Jan. Venäjän Suomi-kuva – Venäjä Suomen kartoittajana 1710–1942. – Liitteinä mm. Stepan Valujevin Suomen kartta 1:640 000 vuodelta 1742 suomennettuine selityksineen sekä luettelot (bibliografiat) Venäjällä vuosina 1710–1917 laadituista painetuista ja käsin piirretyistä Suomea kuvaavista kartoista tietoineen siitä, mistä kirjastosta tai arkistosta mikin kartta on löydettävissä.

Helsinki : Antiikki-Kirja, 2014. – Koko 245x343 mm. 272 sivua. 230 kuvaa  - pääasiassa karttajäljennöksiä. Neliväripainatus. (Paino noin 1,8 kg).

Noin 300 vuoden ajan venäläiset ovat valmistaneet Suomen karttoja. Karttojen pääasiallinen tuottaja on ollut Venäjän sotalaitos. Vuoteen 1917 mennessä Venäjällä painettiin enemmän Suomen karttoja kuin koko muussa maailmassa yhteensä, mukaan lukien autonominen Suomi ja entinen emämaa Ruotsi. Kaikkiaan karttalehtiä on valmistettu tuhansia.

Kirja kertoo Venäjän Suomessa toteuttamien kartoitusten ja venäläisten Suomen karttojen historian ja tuo esille näytteet merkittävimmistä kartoista ja karttatyypeistä. 

Kirja on Suomen karttahistorian perusteos, joka on välttämätön tietolähde historian tutkijoille ja jokaiselle vanhoja karttoja työssään tai harrastuksessaan tarvitsevalle. Kirja on paitsi karttahistoria, myös merkittävä täydennys Suomen sotien historiaan. 

Klikkaa tästä saadaksesi lisätietoja.

Voit ostaa kirjan täältä


Suomenlahden sääristokartasto 1880 - Atlas över Finska vikens skärgård 1880

Strang, Jan & Harju, Erkki-Sakari & Laurell. Seppo (toim). Suomenlahden saaristokartasto – Atlas över Finska vikens skärgård : 1880 : Uusintapainos K. G. Ekebomin merikartoista Viipurista Hankoon – Nypplaga av K. G. Ekeboms sjökort från Viborg till Hangö. – Vantaa : Genimap, 2006. – 160 s : kuv., kartasto , 35 cm.

1800-luvulla Suomen vesien merikartoitus oli Venäjän sotalaitoksen monopoli. Meille tuntemattomalla tavalla Tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen piirtäjä, insinööri K. G. Ekebom sai käsiinsä Venäjän laivaston salaisia merikarttoja ja pääosin niihin perustuen laati sarjan tarkkoja merikarttoja Suomenlahden pohjoisrannasta. Hän haki hankkeeseen valtion avustusta, mutta ei saanut kun Venäjän meriministerinä toiminut keisarin veli, suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitsh ilmoitti, että karttojen julkaisemista ei pitäisi sallia lainkaan. Tässä vaiheessa Ekebomin kartat olivat kuitenkin ehtineet jo kirjakauppoihin.

Kirja on uusintapainos K. G. Ekebomin vuosina 1880–1886 julkaisemasta Suomen etelärannikon merikarttasarjasta. Karttasarja oli ensimmäisen kotimainen Suomen merialueiden kartasto. Se oli myös aikansa ylivoimaisesti paras kauppamerenkulun ja tuolloin vasta ensiaskeliaan ottaneen huviveneilyn käytössä ollut alueen kartasto. Uusintapainoksessa kartat on suurennettu 1:50 000 mittakaavaan ja leikattu nykyisten Suomenlahden merikarttasarjojen lehtijaon mukaisiksi aukeamiksi. Jo vuonna 1872 Ekebom oli julkaissut kaksi erillistä karttaa Helsingin ympäristöstä mittakaavassa 1:56 000. Ne ovat nyt mukana kumpikin yhdelle aukeamalle pienennettyinä. Kirjan tekstiosuus kertoo Suomenlahden kartoituksen vaiheista ja menetelmistä 1800-luvulla, K.G. Ekebomin elämästä, Suomenlahden vanhimmista majakoista sekä Ekebomin ajan laivaväylistä. Tekstin ovat kirjoittaneet Jan Strang ja Seppo Laurell. Kirjan kartografisen sisällön on toimittanut Erkki-Sakari Harju.

Kirja on loppuunmyyty


Suomen karttakirja 1799

Strang, Jan & Harju, Erkki-Sakari & Iltanen, Jussi (toim). Suomen karttakirja 1799 : C. P. Hällströmin Suomi-kartasto. – 2. painos. – Vantaa : Karttakeskus, 2012 (1. p. v. 2005). – 174 s : kuv., kartasto, 35 cm.

Niiden noin 650 vuoden aikana, jonka Suomi oli osana Ruotsin valtakuntaa, valmistui maastamme vain yksi koko silloisen Suomen käsittänyt kartasto. Sen julkaisi Tukholmassa vuonna 1799 ruotsalainen vuorineuvos ja vapaaherra Samuel Gustaf Hermelin. Kartaston kaikki kartat suunnitteli ja piirsi 26-vuotias suomalainen Carl Petter Hällström. Niin aikalaisten kuin jälkipolvienkin arvion mukaan Hällströmin kartat olivat hyviä. Ne mullistivat vanhat väärät käsitykset ja tarkensivat Suomen karttakuvan aivan uudelle tasolle.

Hällströmistä kehittyi alansa paras tuntija ja taitaja Ruotsissa – yhäkin hänet tunnetaan Ruotsin kaikkien aikojen "merkittävimpänä kartografina". Täydellä syyllä häntä voidaan kutsua myös Suomen kaikkien aikojen merkittävimmäksi kartografiksi, sillä kenenkään toisen yksittäisen henkilön työ ei ole vaikuttanut yhtä paljon maamme karttakuvan kehitykseen.

Uusintapainos sisältää kaksinkertaisina suurennoksina kaikki Hällströmin kartaston Suomen läänien kartat sekä täydennyksenä Swabin ja Wallmanin Länsi-Pohjan-kartan Suomen osuuden sekä F. P. von Knorringin Vanhan-Suomen kartan.

Kartaston tekstiosuudessa kerrotaan siitä miten karttoja 1700-luvulla tehtiin, Suomen kartoituksesta 1700-luvulla – erityisesti C. P. Hällströmistä ja hänen kartastonsa vaiheista. Mukana on lisäksi kirjoitukset Suomen hallinnollisesta jaosta Ruotsin vallan aikana sekä vanhoista pituusmittayksiköistä. Tekstin ovat kirjoittaneet Jan Strang, Erkki-Sakari Harju ja Jussi Iltanen. Kartografisen sisällön on toimittanut Erkki-Sakari Harju.

Kirjaa myy Karttakeskus


Antikvariaateillakin on kohtalonsa

Strang, Jan. Antikvariaateillakin on kohtalonsa : Suomen antikvaarisen kirjakaupan historia. – Helsinki : Antiikki-Kirja, 1999. – 271 s. kuv. 26 cm. Kangaskannet.

Antikvariaatti on vanhojen kirjojen ja muiden vanhojen painotuotteiden kauppa. Ammattimaisesti tätä kauppaa on Suomessa harjoitettu yli 150 vuotta. Toimiala on pieni. Alan yritykset ovat pieniä ja niitä on vähän. Näin on ollut aina. Tällä pienellä toimialalla on kuitenkin ollut kiehtovuutta, joka on houkutellut varsin oppinuttakin väkeä kauppiaan uralle. Tohtoreita, maistereita, kirjailijoita, kirjankustantajia ja monia muita intellektuelleja on ryhtynyt antikvaarisiksi kirjakauppiaiksi. Antikvaareja ovat olleet muun muassa: "Suomen kansatieteen isä" ja "Karjalan kruunaamaton kuningas" Theodor Schvindt, "Suomen ensimmäinen amatööriatleetti" J.K. Lindstedt, aikansa suurkustantajat J.W. Lillja ja G.W. Edlund, kirjailijat Yrjö Weijola, L.A. Salava ja Pentti Holappa, historiantutkijat Arne Jörgensen ja V.J. Kallio, teatterikriitikko Eric Olsoni.

Kirja kertoo Suomen antikvaarisen kirjakaupan historian sen alusta näihin päiviin. Pääosassa ovat yksittäiset kirjakaupat ja kauppiaat. Useimmista kaupoista kirjassa on oma kronikkansa. Mukana on myös paljon kaskuja ja kertomuksia värikkäistä kauppiaspersoonista ja heidän asiakkaistaan. Kirjan tekijä palkittiin teoksesta Vuoden kirjatoukka -palkinnolla vuonna 1999.

Kirja on loppuunmyyty


Puhelinluettelot ja osoitehakemistot

Strang, Jan. Puhelinluettelot ja osoitehakemistot : Bibliografinen luettelo Suomen puhelinluetteloista, osoitekalentereista ja yrityshakemistoista sekä niiden liitekartoista v. 1847-1960. – Helsinki : puhelinyhtiöt, 1995. – 200 s. Värikuvitus. 26 cm. Kangaskannet.

Vanhat puhelinluettelot ja niiden edeltäjät osoitekalenterit ovat arvokkaita tietolähteitä. Ne kertovat, missä osoitteissa vanhempamme, esi-isämme tai maamme suurmiehet ovat aikoinaan asuneet sekä sen mitä kauppaliikkeitä ja muita yrityksiä on missäkin ollut. Luetteloja käytetään mm. vanhojen kaupunkivalokuvien ajoittamiseen, sillä luetteloista löytyy tieto, minä vuosina kuvassa näkyvä liike on paikalla sijainnut. Kirjoissa on myös paljon muuta tietoa: karttoja kiinteistönomistajien luetteloita, teatterisalien pohjapiirroksia, ohjesääntöjä, reglementtejä ym..

Osoitekalentereita julkaistiin yleensä vain kaupungeissa – ensimmäinen Helsingissä vuonna 1847. Muissa kaupungeissa julkaiseminen alkoi myöhemmin – kuitenkin useimmiten jo 1800-luvun puolella. Osoitekalentereiden säännöllinen julkaiseminen loppui yleensä 1930-luvulla.

Suomen ensimmäiset puhelinluettelot ilmestyivät Helsingissä ja Turussa vuonna 1882 eli samana vuonna kuin puhelinliikennekin alkoi. Puhelinluetteloja julkaisivat aluksi yksityiset puhelinyhtiöt ja Suomen itsenäistyttyä myös valtion Posti- ja lennätinhallitus. Kussakin kaupungissa, kauppalassa ja suurehkossa taajamassa oma puhelinyhtiö julkaisi omia luettelojaan. Vuoden 1960 paikkeilla pienten paikallisten puhelinluetteloiden julkaiseminen lähes päättyi – tilalle tulivat paksut maakunnalliset puhelinluettelot.

Kirjaan on koottu yksityiskohtaiset bibliografiset tiedot kaikista Suomessa vuoteen 1960 mennessä ilmestyneistä puhelinluetteloista, osoitekalentereista ja yrityshakemistoista sekä tiedot tämän jälkeen ilmestyneistä maakunnallisista puhelinluetteloista. Kirjaan sisältyy myös tiedot Pietarin suomalaisista osoitekalentereista sekä "Sininen kirja" -tyyppisistä yrityshakemistoista. Kirjan alussa on Suomen osoitehakemistojen ja puhelinluettelojen julkaisemisen historia.

Monet vanhat puhelinluettelot ja osoitehakemistot ovat hyvin harvinaisia. Luettelossa mainituista kirjoista noin 300 on sellaisia, joita koko maassa on säilynyt vain yksi ainoa kappale. Tätä kirjallisuutta ei ole muualla luetteloitu – Suomen kansallisbibliografia ei näitä kirjoja tunne. Kirjaan sisältyvät tiedot siitä, minkä kirjaston kokoelmassa mikin kirja on löydettävissä.

Voit ostaa kirjan täältä


Tammisalo - paratiisi meren äärellä

Strang, Jan. Tammisalo – paratiisi meren äärellä : Tammisalon kaupunginosan sekä sitä ympäröivien vesien ja rantojen historiaa / muut kirjoittajat: Veijo Meri, Kai Laitinen, Helmi Leinonen. – 2. painos. – Helsinki, Tammisaloseura ry, 2013 (1.p. Tammisalolaisten yhdistys ry, 2001). – 398 s. Noin 170 kuvaa ja karttaa. 24 cm. – Lankasidottu koviin kansiin.

Kirja kertoo Tammisalon kaupunginosan historian ohella paljon ennen julkaisematonta mielenkiintoista tietoa niin Herttoniemen ja Laajasalon kylien kuin koko Itä-Helsingin rannikkoseudun menneisyydestä. Kirjassa kerrotaan tapahtumista ison vihan ja myöhempien sotien aikoina, kanavista, vesiväylistä, teistä, maanomistusoloista, vanhasta kylä- ja huvila-asutuksesta sekä esikaupunkiasutuksen synnystä. Toista yhtä hyvää tietolähdettä Itä-Helsingin menneisyyteen ei ole.

Kirjan esipuheessa Helmi Leinonen siteeraa kustantajan käsikirjoituksesta saamia arvioita seuraavasti: "Työn toimituksellisena ja tieteellisenä valvojana toiminut professori Kai Laitinen antoi käsikirjoituksesta pitkän ja seikkaperäisen puoltavan lausunnon. Hän kirjoitti mm: 'Yleisvaikutelma käsikirjoituksesta on myönteinen: tuloksena on todellinen tutkimus, tavatonta työmäärää ja asiantuntemusta edellyttänyt yleisesitys, jonka lukemattomat yksityiskohdat on näköjään tarkasti dokumentoitu siinä voi sanoa olevan lähes jokaiselle lukijalle jotain kiinnostavaa ja pohtimisen arvoista.' Toisen asiantuntija-arvion yhdistys sai, kun käsikirjoituksen niin ikään lukenut kirjailija Veijo Meri palautti sen saatteella: 'Se on hyvä kirja. Sain tietää kaiken, mitä olen halunnut tietää ja yhtä paljon sellaista, jota en ole tiennyt toivoa'. Tekstinäyte täällä (Tammisaloa ympäröivien kanavien historiaa). – Kirjan toinen painos ilmestyi elokuussa 2013. Tammisalo-seura myy sitä hintaan 50 € / kpl.

 Kirjaa myy kustantaja Tammisalo-Seura ry


Palontorjuntaa Helsingin Tammisalossa

Strang, Jan. Palontorjuntaa Helsingin Tammisalossa : Tammisalon VPK ja Tammisalon VPK:n Kannatus Oy 1940–2010. Liite: Palontorjunta Itä-Helsingissä vuoteen 1945. – Helsinki : Tammisalon VPK, 2010. – 357 s. Runsaasti väri- ja mustavalkokuvia, useita karttoja. 24 cm. – Lankasidottu koviin kansiin.

Kirja kertoo Tammisalon VPK:n vaiherikkaan tuhkimotarinan – lähes poiskuihtuneen palokunnan nousun Helsingin ja koko Suomen vapaapalokuntien eturiviin. Samalla kirja on hyvä yleiskatsaus Helsingin sopimuspalokuntien asemaan, toimintaympäristöön ja kehitykseen viimeisten vuosikymmenten aikana. Sammutussopimusten kehitys ja vapaapalokuntien yhteistyöelimet on kuvattu. Parempaa yksiin kansiin sidottua tietolähdettä sopimuspalokuntien asemasta Helsingissä ei löydy. Kirjan liitteenä on kuvaus Helsingin maalaiskunnan palontorjuntaorganisaatiosta Itä-Helsingissä ennen alueen liittämistä Helsinkiin vuonna 1946 sekä kaikkien alueella tuolloin toimineiden palokuntien lyhyt esittely mukaan lukien sota-ajan palokunnat.

Voit ostaa kirjan täältä


Laajasalon VPK:n historia

Strang, Jan. ym. Laajasalolaiset punakukkoa kurittamassa : Degerö FBK - Laajasalon VPK 100 vuotta 1913–2013 (ja siinä sivussa hieman Laajasalon vanhan kyläyhteisön historiaa). – Helsinki : Degerö FBK – Laajasalon VPK, 2013. – 263 sivua, värikuvia ja karttoja. – Med svensk resumé. 

Vuonna 1913 Laajasalon ja Herttoniemen kylien asukkaat perustivat yhteisen palokunnan "Degero-Härtonäs FBK". Toiminta lähti hyvin käyntiin, vaan pian syttynyt maailmansota, sen mukanaan tuomat levottomat ajat ja viimein punakapina Herttoniemessä keskeyttivät palokunnan toiminnan. Vuonna 1923 laajasalolaiset käynnistivät palokunnan uudelleen. Herttoniemeläisten perustettua itselleen vuonna 1926 oman palokunnan, vanha palokunta jäi laajasalolaisille ja muutti nimekseen Degerö FBK. Vuonna 1930 palokunta hankki itselleen moottoriruiskun ja vuonna 1935 ensimmäisen paloauton mallia T Ford. Vuosina 1939–1945 VPK oli Helsingin maalaiskunnan piiripalokunta vastuualueenaan Laajasalon ja Herttoniemen kylät. Vuonna 1946 itäiset esikaupungit liitettiin Helsingin kaupunkiin ja VPK:sta tuli Helsingin sopimuspalokunta. Samana vuonna VPK sai itselleen oman paloaseman Laajasalon seurojentalosta ja toiseksi autokseen säiliöauton. .

Kirjassa kerrotaan palokunnan värikkäistä vaiheista. dramaattisesta alusta sisällissodan jaloissa ja sittemmin keskeisenä osana Laajasalon pientä, mutta aktiivista ruotsinkielistä kyläyhteisöä. Nykyisin palokunta kuuluu Helsingin aktiivisimpiin sopimuspalokuntiin. Autoja, sillä on neljä eli enemmän kuin muilla helsinkiläispalokunnilla.

Julkaisua myy Laajasalon VPK www.laajasalonvpk.com


Helsinki-albumi 1877

Strang, Jan (toim.). Helsinki-albumi 1877. – Helsinki : Atlasart, 2010. – 87 sivua, 40 koko sivun kuvaa ja kartta. Koko: 15 x 24 cm. – Liimasidottu pehmeisiin kansiin.

Kirja on suurennettu uusintapainos vuonna 1877 ilmestyneestä Helsinki-aiheisesta kuvasarjasta. Sarja oli laajin tuohon mennessä ilmestynyt Helsinki kuvien sarja. Kuvien suuren määrän johdosta mukaan mahtui myös kaupungin vähemmän tunnettuja nähtävyyksiä. Alkuperäisten kuvien korkea laatu on mahdollistanut kuvien suurentamisen ja näin alkuperäistäkin näyttävämmät näkyvät. Kuvien selitykset ja esipuhe on neljällä kielellä (suomi, ruotsi, englanti, venäjä). Lopussa on jälkikirjoitus, jossa kerrotaan Liewendalin kivipainon vaiheista ja varhaisimpien Helsinki-aiheisten kuvasarjojen historiasta. Mukava lahjakirja: edullinen ja edustava, sopii useimmille vastaanottajille ja useimpiin tilaisuuksiin.

Kirjaa myy kustantaja AtlasArt


Jan Strangin karttatieto

Strang, Jan. Jan Strangin karttatieto. – Helsinki, 1999, 2006 & 2009. – Nettijulkaisu verkossa.

Julkaisussa esitellään menneinä aikoina ilmestyneet Suomea kuvaavat lehtijakoiset karttasarjat mittakaavoissa 1:20 000–1:400 000. Erilaisia karttasarjoja ilmestyi erityisesti 1900-luvun alkupuoliskolla. Oli peruskarttoja, topografisia karttoja, taloudellisia karttoja, kihlakunnan karttoja, pitäjänkarttoja, Itä-Suomen puolisotilaallisia karttoja, yleiskarttoja, tiekarttoja jne. Näitä karttoja julkaistiin eri mittakaavoissa ja eri lehtijoissa.

Paitsi suomalaiset ja tsaarien aikana venäläiset, niin karttasarjoja ovat julkaisseet myös vieraat valtiot: Neuvostoliitto, Saksa, Iso-Britannia ja Yhdysvallat.

Kustakin karttasarjasta kerrotaan sen historia ja merkitys. Mukana on näytekarttoja ja lehtijakokarttoja. Viimeksi mainitut kertovat, miltä alueilta karttoja on olemassa.

Julkaisu on ilmaiseksi kaikkien katsottavissa osoitteessa: www.strang.fi/karttatieto


Jan Strangin merikarttatieto

Strang, Jan. Jan Strangin merikarttatieto. – Helsinki, 2006 & 2009. – Nettijulkaisu verkossa.

Merikartat ovat erityiskarttoja, jotka on tarkoitettu merellä liikkujien avuksi, ohjaamaan heidät turvallisesti lähtösatamasta määräsatamaan. Merikartat olivat käyttökarttoja, jotka käytössä usein kuluivat loppuun. Monet merikartat olivat myös sotalaivastojen tarkoin varjelemia salaisuuksia, jolloin niitä ei siviileille luovutettu. Mm. näistä syistä vanhat merikartat ovat usein hyvin harvinaisia. Kotimaisten kirjastojen ja arkistojen kokoelmien läpikäynnin perusteella arvioin, että ennen vuotta 1900 painetuista Suomen vesiä esittävistä merikartoista noin puolesta ei Suomessa ole tallessa yhtä ainoata kappaletta. Lukumääränä ilmaisten tämä tarkoittaa, että kotimaisista kokoelmista puuttuu kolmisensataa erilaista ensisijassa Suomen vesiä esittävää painettua merikarttaa vuosilta 1583–1900.

Julkaisu on yhteenveto Suomen rannikkojen ja sisävesien merikartoituksista ja niiden perusteella julkaistuista merikartoista noin vuoteen 1950 asti. Mukana on kuvaus suomalaisten, ruotsalaisten, venäläisten, hollantilaisten ja muiden kartoituksista. Aikajänne on 1500-luvun lopulta 1950-luvulle. Mukana ovat lyhyet luettelot eri aikoina julkaistuista kartoista. Teos on paras ja ainoa aiheesta laadittu kattava selvitys.

Julkaisu on ilmaiseksi kaikkien katsottavissa osoitteessa: www.strang.fi/merikarttatieto


Suomen kartan historia 1800-luvulla

Strang, Jan. Suomen kartan historia 1800-luvulla I-IX (Suomen karttakuvan kehitys 1800-luvulla). – Helsinki, 2003–2009. – Julkaistu artikkelisarjana lehdessä Chartarum Amici. – Yhteensä noin 200 sivua.

Teoksessa on kuvattu Suomen karttakuvan ja Suomen yleiskarttojen kehitys 1800-luvulla. Merkittävimmistä kartoista on kerrottu useilla sivuilla, vähemmän merkittävistä vain muutamalla rivillä. Teos on ainoa kattava esitys aiheesta.

Kun Suomi vuonna 1809 liitettiin Venäjään autonomisena suuriruhtinaskuntana, perustettiin samalla myös Suomen valtio. Ensimmäisen kerran Suomi uusissa rajoissaan piirrettiin kartalle kenraalien van Suchtelen ja Oppermann toimittaman Venäjän "satalehtisen" kartan 1:840 000 toisessa painoksessa noin vuonna 1815. Ensimmäinen erillinen autonomisen Suomen kartta julkaistiin vuonna 1825 Venäjällä – julkaisijana oli eversti Pjadishev. Jo tätä ennen oli nuori insinööri J.U. Ekwall ryhtynyt kupariin kaivertamaan ensimmäistä kotimaista Suomen yleiskarttaa. Tekijän varhainen kuolema keskeytti kuitenkin hankkeen. Ekwallin työtä ryhtyi 1830-luvulla jatkamaan maanmittausoppilas A. W. Eklund. Hänetkin kuolema korjasi nuorena, mutta kuolinvuoteeltaan hän 25-vuotiaana saattoi v. 1837 luovuttaa kustantaja Waseniukselle valmiin karttansa, joka painettiin vuonna 1840. Eklundin kartasta tuli noin kolmeksi kymmeneksi vuodeksi muiden Suomen karttojen esikuva. Keisari palkitsi kartan kustantajan G.O. Waseniuksen briljanttikoristeisella kantasormuksella.

1840-luvun puolivälissä Maanmittauksen ylihallitus ryhtyi työhön kokonaan uuden Suomen yleiskartan valmistamiseksi. Uusi kartta, yleiskartta mittakaavassa 1:400 000, valmistui vuosina 1864–1873. Se koostui kolmestakymmenestä osalehdestä ja oli lähes 4 metriä korkea. Täman kartan ja sen myöhempien painosten standardisoimaan karttakuvaan perustuivat sittemmin lähes kaikki Suomen kartat aina 1950-luvun puoliväliin asti. Kartan lehtiä myytiin erikseen ja niitä uudistettiin vuosien mittaan. Yleiskarttaan 1:400 000 perustuen julkaisi vuonna 1875 maanmittari I. J. Inberg Suomen suuriruhtinaanmaan kartta -nimisen kartan mittakaavassa 1:1 000 000. Tämä äärimmäisen tarkka ja huolella tehty kartta oli eräänlainen suuren yleiskartan pienennetty painos ja 1800-luvun lopun paras yhdelle lehdelle mahtunut yleiskartta.

Lehden Chartarum Amici – kaikki numerot on toimitettu vapaakappalekirjastoille (Kansalliskirjasto, Turun- Jyväskylän- ja Oulun yliopistojen kirjastot, Åbo akademin kirjasto) sekä Maanmittauslaitoksen kirjastolle ja Kansallisarkistolle, joissa paikoissa julkaisuun voi tutustua. 


Lappi piirretään kartalle

Strang, Jan. Lappi piirretään kartalle (Lappi Anders Bureuksen kartoilla). – Teoksessa Lapin taide (toim. Kai Linnilä & Sari Savikko). – Somerniemi : Amanita, 2011 – Sivut 51–76 ja 436–441: kuvitettu. – ISBN 978-952-5330-44-1.

Ensimmäinen tieteellisille mittauksille perustuva Lappia kuvaava kartta ilmestyi vuonna 1611. Sen laati ruotsalainen Anders Bureus. Kartta näytti Fennoskandian pohjoisosan ja oli esityö Bureuksen vuonna 1626 ilmestyneelle suurelle koko Pohjois-Euroopan kartalle Orbis arctoi nova et accurata delineatio. Molemmat kartat merkitsivät valtavaa edistysaskelta pohjoisten maiden kartografiassa. Ne nostivat Pohjoisen Euroopan tuntemuksen aivan uudelle tasolle. Ensimmäisen kerran koko Euroopan kartta voitiin piirtää oikean näköiseksi myös pohjoisilta osiltaan. Vuoden 1626 kartta muodostui kaikkien Pohjoismaiden karttojen esikuvaksi ja oli sitä yli sadan vuoden ajan.

Työt karttansa laatimiseksi Bureus aloitti vuonna 1603. Ruotsia tuolloin hallinnut Kaarle herttua, tuleva kuningas Kaarle IX, halusi tuntea maansa ja antoi siksi oppineelle kansliansa virkamiehelle Anders Bureukselle tehtäväksi laatia Pohjoisten kuningaskuntien yleiskartan, Tabula Cosmographica Regnorum Septentrionalium, kuten asiakirjat toimeksiannon latinaksi ilmaisevat. Työkenttä oli suunnaton, sillä mitään valmista lähdeaineistoa, johon nojautua, ei ollut ja valtakunta oli suuri ja harvaan asuttu.

Kirjaa myy Oy Amanita www.amanita.fi/lapintaide.html Kirja on ilmaiseksi hyvän tietokirjallisuuden kirjastoissa.


Strang, Jan. Kirjantappajakone tulee – miten kirjan ja antikvaarisen kirjakaupan käy. – Teoksessa: Tieto ja kirja. – Helsinki : Suomen tietokirjailijat ry, 2001. Sivut 99–112.

Artikkeli on kirjoitettu vastaamaan kysymykseen, mitä tekniikoita tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä ne merkitsevät kirjalle ja kirjakaupalle. Vaikka teksti on kirjoitettu yli kymmenen vuotta sitten, on se yhä ajankohtainen. Osa ennustetusta on jo toteutunut tai toteutumassa, osa näyttäisi olevan tulossa. Seuraavassa artikkelin alku:

Tulevaisuus tuo, jos on tuodakseen seuraavat uudet kirjan kohtaloihin vaikuttavat koneet ja teknologiat: 1) "kirjantappajakoneen" eli "lukukännykän", 2) "kirja-automaatin" eli "kirjansylkäisykoneen", 3) kirjojen kotiprinttauksen, 4) teosten verkkojakelun ja 5) valtaisat ehkä koko maailmankirjallisuuden sisältävät teostietopankit. Jo olemassa olevia ja yleistyviä teknologioita ovat 6) mikrotietokoneilla luettavat levyke- eli rompputeokset sekä 7) nettikirjakaupat. Samaan aikaan voinemme odottaa ihmisten varallisuuden, vapaa-ajan ja oppineisuuden yhä lisääntyvän. Tekniikan kehityksen siivittämä globalisoituminen vaikuttaa kirjan ja kirjakaupan asemaan. Seuraavassa erittelen mainittujen uusien teknologioiden vaikutusta kirjan asemaan yleensä sekä erityisesti antikvaariseen kirjakauppaan.

Kirjaa "Tieto ja kirja" ei liene enää kustantajalla, joten se pitänee hankkia antikvariaatista tai käyttää maamme mainion kirjastolaitoksen palveluja.


Strang, Jan. Kirjojen katoavaisuudesta. – Teoksessa: Kirjoja ja muita ystäviä. Onnittelukirja Kaari Utriolle ja Kai Linnilälle. – Hämeenlinna, 2002. – Sivut 295–305.

Artikkeli kertoo siitä miten kirjat tuhoutuvat, kuka ne hävittää ja mitä niistä jää jäljelle jos jää? Seuraavassa muutama kappale kirjoituksen alkuosasta:

Ajatus kirjojen tuhoutumisesta monesti kauhistuttaa kirjanystäviä – ei vain bibliofiilejä, vaan aivan tavallisiakin kirjojen lukijoita. Olen elämäni aikani tavannut lukemattomia ihmisiä, jotka ovat kertoneet että eivät voi kirjoja hävittää, koska sellaisen tekeminen "tuntuu pahalta". Äärimmäisen harva on kertonut kirjoja hävittäneensä. Minkä tahansa hyvin säilyneen, päällepäin hyväkuntoisen, tavaran poisheittäminen lienee useimmille vaikeata. Näin varsinkin, jos tavara on ostettu kovalla työllä ansaituilla rahoilla. Kirjaan liittyvä henkinen sisältö saattaa tehdä kirjan poisheittämisen vielä tavanomaistakin vaikeammaksi. Kirjojen hävittämisen inhimillisestä tuskaisuudesta huolimatta tuntuvat kirjat kuitenkin ajan kuluessa jonnekin katoavan. Antikvariaatit ja kirjojen keräilijät tietävät hyvin, että mitä vanhempia kirjoja etsii sen vaikeampi niitä on löytää.

Kirjojen "vähenemiselle" on vaikea keksiä muuta selitystä kuin kirjojen suurimittakaavainen tuhoutuminen tavalla tai toisella. Vaan miten tämä tuhoutuminen tapahtuu ja milloin? Mikä on kirjapainosta maailmalle lähteneen (lähtevän) kirjan keskimääräinen elinikä: 10 vai 20 vai 30 vuotta vaiko jopa 100 vuotta tai vieläkin enemmän? Ja miten tämä keskiarvo-kirja löytää tiensä pään: pannaanko se paperinkeräykseen, poltetaanko se vai maatuuko se jossain kaatopaikalla? Ja keitä ovat ne kirjojen viikatemiehet, jotka kirjat niiden viimeiselle matkalle saattavat? Ovatko he tavallisia matti meikäläisiä vaiko peräti kirjojen parhaina ystävinä esiintyviä kirja-alan ammattilaisia: Kirjakauppiaita, antikvaareja, kirjastonhoitajia? Jotkut kirjat säilyvät kauemmin kuin toiset. Mitä ominaisuuksia kirjalla tulisi olla, jotta se säilyisi toisten kirjojen sen viereltä tuhoutuessa?

Kirjaa "Kirjoja ja muita ystäviä" ei liene enää kustantajalla, joten se pitänee hankkia antikvariaatista tai käyttää maamme mainion kirjastolaitoksen palveluja.


Valikoima Jan Strangin kirjoittamia aikakauslehtiartikkeleita.

Seuraavaan olen valinnut kirjoittamistai lukuisista aikakauslehtiartikkelista ne, jotka käsitykseni mukaan ovat erityisen hyviä, useimmissa tapauksissa "maailman parhaat" tietolähteet otsikkonsa aiheesta. Jos aihe kiinnostaa, niin hanki käsiisi ja lue!

  • Helsingin osoitekalenterit ja puhelinluettelot (Bibliophilos 1/1993)
  • Johan Gustaf Justander – Suomalainen kirjakauppias 1800-luvun alun Tukholmassa (Bibliophilos 1999:1)
  • Suomen pitäjittäin julkaistut pitäjänkartat : Karttabibliografia (Chartarum Amici 2000:2 ja 2000:3)
  • Chartarum Amici 40-vuotias, yhdessä Aarno Piltzin kanssa (Chartarum Amici 2004:2 ja 2004:3)
  • Suomalaisista pallokartoista. (Chartarum Amici 2006:1)
  • Vanhojen karttojen mittakaavan mittaaminen. (Chartarum Amici 1:2010)

Lehtiä ei liene enää kustantajilla, joten ne pitää hankkia antikvariaatista tai käyttää maamme mainion kirjastolaitoksen palveluja.